Vapauksista ja ihmisoikeuksista

[jaakoppi]

Aikamoinen heppu tämä Dulles. Hänen näkemyksissäänhän on peräti pintaa liippaavia yhtäläisyyksiä omiini, mutta siihen ne jäävätkin.

Ensinnäkin:
- Minä en pitänyt mielihyvää asioiden mittarina. Se on ihan Dullesin oma juttu. Minun näkemyksessäni se voi olla kyllä yksi tekijä, ihan oman valinnan mukaan, mutta se ei ole sen suora ominaisuus.
- Minun näkemyksestäni voi kyllä johtaa, että merkittävyydeltä tarpeeksi kaukana olevat ihmiset ovat merkityksettömiä, mutta se ei ole sen suora ominaisuus. Esimerkiksi minä en niin tee.
- Minun näkemykseni ei pidä sisällään mitään yksittäistä mittaria jonkun yksilön "arvolle". En ylipäätään puhunut arvosta mitään siitä syystä, että se olisi harhaanjohtavaa, koska kyseisellä sanalla on arvolatausta (hoh hoh I crack me up.) Minun näkemyksessäni kenelläkään ei ole minkäänlaista inherenttiä arvoa, ei myöskään minulla itselläni.
- Minun näkemyksessäni ei ole tosiaankaan relevanttia, että Dullesiin voidaan lätkäistä leima "hyvä" tai "paha". Miksi oi miksi se on niin tärkeää? Siksikö, että olisi mahdollista paheksua henkilöitä, jotka leimataan pahoiksi? Minun näkemyksessäni kyllä tiedostetaan tekojen seuraukset - sinun esimerkikssäsi jokainen olisi täysin tietoinen siitä, että seuraukset inkkarien kannalta ovat ilmeisen negatiivisia. Myöskin voidaan toki halutessa määritellä termit hyvä ja paha, jos välttämättä halutaan. Ne vain tuovat teoriaan painolastia, koska niitä on hankala määritellä niin, että ne olisivat mitenkään yleispäteviä.

Joten, hyvä on, olet ilmeisestikin saanut osoitettua, että minun näkemyksistäni olisi äärimmäisiin vietynä johdettavissa toimintaa, jota sinä pidät epämoraalisena. Tämäpä todella yllättävää. Tekeekö se siis teoriasta kelvottoman? Siitä kun voidaan johtaa ihan yhtä hyvin myös aiemmin mainittu sekulaari humanismi, sekä hyvinkin pasifistisia näkemyksiä. Omani on käytännössä sellainen, koska koen vastenmieliseksi kaikenlaisen väkivaltaisen öyhötyksen, ja pyrin usein itse asiassa siihen, että tilanteeni ja ympäristöni tilanne olisi varsin stabiili.

Tästä seuraa kysymys: mikä moraalifilosofian funktio on? Onko sinun väitteesi, että sen on tarkoitus ohjastaa ihmisiä, um, moraaliseen toimintaan? Jos näin on, oletko varma, että minun näkemyksessäni painotettu henkilökohtainen valinnanvapaus ja valintojen vastuu ei johtaisi todennäköisesti sellaiseen toimintaan, jota sinä kutsut moraaliseksi? Toisaalta, esimerkkisi tapaus olisi itse asiassa tosielämässä hyvinkin todennäköisesti itseään hyvinkin moraalisena ja hyvänä ihmisenä pitävä kristitty, kuten jenkkikonservatiivit tapaavat olla. Korkeasta moraalistaan huolimatta he toimivat moraalikoodistonsa vastaisesti. Kristinuskohan on perinyt stoalaisuudesta hyvinkin vahvasti yleismaailmallisen veljeyden käsitteen.

Lisäksi, millä sinä perustelet moraalin olemassaolon? Minun teoriassani on se hyvä puoli, että ainakin minun näkemykseni mukaan se on melko lailla johdettavissa premisseistä, joista olen varsin vakuuttunut. Tuleeko se tottumuksesta? Onko se opittua? Onko se jotain yhteiskunnan ulkopuolista, jotain... yliluonnollista? Jos se on pelkästään yhteiskunnallisia konventioita, se tippuu minun teoriani sisään - tosin sillä erolla, että minulla ei ole olemassa mitään muuta kategorista imperatiivia kuin do what thou wilt.

[matias]

Tarkoitukseni ei ollut lytätä moraalifilosofista manifestiasi tällä Dulles-tarinalla. Olet pohtinut asiaa selvästi kauan ja rohkeasti toit esiin näkemyksesi. Uskovaistausta on vain saanut minut suhtautumaan erittäin epäilevästi kaikkiin mahdollisiin "manifesteihin" ja tyyppeihin, jotka niitä esittävät. Se että kiistät ajattelullasi olevan mitään todellisia yhtäläisyyksiä Dullesin ajatteluun on oikeastaan helpotus. Olisi vittumaista keskustella asiasta, jos sanoisitkin vain, että "entäs sitten?"

Dullesin tarinahan oikeastaan ei anna mitään "moraalista opetusta" Dulles ei joudu koskaan vastuuseen teoistaan. Eräs nuorehko ja uudistusmielinen presidentti uhkaili kerran tutkivansa Dullesin metkut pohjamutia myöten, mutta tutkimuksia ei varsinaisesti aloitettu. Sen sijaan Dulles istuikin  kohta Warren nimisen kaverinsa komissiossa tutkimassa tämän nuoren presidentin mystistä salamurhaa. Koska suhtaudun epäilevästi kuolemanjälkeiseen elämään, en myöskään usko että Dulles olisi joutunut jollekin "viimeiselle tuomiolle". Tästä voisi siis päätellä, että näillä eväillä pääsee elämässä pitkälle ja saavuttaa paljon mielihyvää.

Sitten näihin kysymyksiin.

- Minä en pitänyt mielihyvää asioiden mittarina. Se on ihan Dullesin oma juttu. Minun näkemyksessäni se voi olla kyllä yksi tekijä, ihan oman valinnan mukaan, mutta se ei ole sen suora ominaisuus.

Minkä takia läheiset ihmiset ovat sinulle sitten läheisiä?

- Minun näkemyksestäni voi kyllä johtaa, että merkittävyydeltä tarpeeksi kaukana olevat ihmiset ovat merkityksettömiä, mutta se ei ole sen suora ominaisuus. Esimerkiksi minä en niin tee.

Onko sinulla jotain loogista perustetta olla tekemättä niin?

- Minun näkemykseni ei pidä sisällään mitään yksittäistä mittaria jonkun yksilön "arvolle". En ylipäätään puhunut arvosta mitään siitä syystä, että se olisi harhaanjohtavaa, koska kyseisellä sanalla on arvolatausta (hoh hoh I crack me up.) Minun näkemyksessäni kenelläkään ei ole minkäänlaista inherenttiä arvoa, ei myöskään minulla itselläni.

Se että ajattelussasi kenelläkään ei ole tuota "inherenttiä arvoa" jää minulle nyt hieman mysteeriksi. Oletan että tarkoitat, että ihmiset sinällään ovat samalla viivalla, yhtä merkityksettömiä, mutta koska olet sinä, on sinulla oikeus ajatella ensin itseäsi, sitten läheisiäsi ja sitten muita ihmisiä. Tein tämän olettamuksen manifestisi pohjalta.

Jos minun olisi uhrattava itseni tai tyttöystäväni hyvinvointia siksi, että maailma-luokassa olevien hyvinvointi lisääntyisi, tekisin hyvin tarkan hyöty-haitta -analyysin siitä, valitsenko tehdä niin.

Tässä ajattelussa on kieltämättä logiikkaa. Sitä en voi kiistää. Dulles vain kompastui juuri tähän.

Lisäksi, millä sinä perustelet moraalin olemassaolon? Minun teoriassani on se hyvä puoli, että ainakin minun näkemykseni mukaan se on melko lailla johdettavissa premisseistä, joista olen varsin vakuuttunut. Tuleeko se tottumuksesta? Onko se opittua? Onko se jotain yhteiskunnan ulkopuolista, jotain... yliluonnollista? Jos se on pelkästään yhteiskunnallisia konventioita, se tippuu minun teoriani sisään - tosin sillä erolla, että minulla ei ole olemassa mitään muuta kategorista imperatiivia kuin do what thou wilt.

En tiedä onko moraalia olemassa. Sofian maailma jäi multa kesken, siinä vaiheessa kun päästiin tuohon "vapaus, vittuilu ja tasa-arvo lukuun". Ihan näin amispohjalta tarkasteltuna näkisin, että on ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi varasta toisilta ihmisiltä tavaroita, koska pelkäävät varastamisesta koituvia sanktioita ja ehkä suuremmassa mittakaavassa yhteiskuntarauhan järkkymistä, joka vaikuttaisi sitten haitallisesti myös heidän elämäänsä. Sitten on ihmisiä, jotka eivät varasta toisilta ihmisiltä tavaroita, koska osaavat asettua sen toisen ihmisen asemaan ja tietävät että on vittumaista jos joku pöllii sinun kamojasi. Ei tähän mitään yliluonnollista lainsäätäjää tarvita. Ei mitään "käännä toinenkin poski paskaa" tai "siunaa vainoojiasi idiotismia". Uskovaisten moraalihan on vähän kyseenalaista, koska pohjimmiltaan kyse on siitä, että tehdään ns. hyviä tekoja, jotta ei itse jouduttaisi sinne tulijärveen.

Joten, hyvä on, olet ilmeisestikin saanut osoitettua, että minun näkemyksistäni olisi äärimmäisiin vietynä johdettavissa toimintaa, jota sinä pidät epämoraalisena. Tämäpä todella yllättävää. Tekeekö se siis teoriasta kelvottoman?

Ei. Teoriasi on ihan fiksu, mutta minua jää nyt askarruttamaan se, että mikä logiikka estää meitä viemästä näkemyksiäsi äärimmäisyyksiin? Varsinkin jos olemme saavuttaneet saman yhteiskunnallisen koskemattomuuden kuin Dulles, ei meillä ole enää pelkoa mistään sanktioista. Yhteiskuntarauhan ylläpitäminen ei enää huoleta, joten voimme tehdä mitä lystäämme. Mikään logiikka ei siis siinä vaiheessa enää estä meitä tekemästä asioita, joita joku naivisti voisi kutsua "pahoiksi teoiksi".

[Hämis]

Itse koen parhaimmaksi sen periaatteen jonka Konfutse antoi eli ren(myötätunto, ihmisyydenhuomiointi,ihmisyys): älä tee toiselle sitä mitä et itse halua joutua kokemaan.

Ren periaatteena ei ole pelkästään sinisilmäistä idealismia vaan myöskin tekniikka jolla mikä tahansa terve yhteisö pysyy pystyssä. Mm. Yhdysvaltain perustuslain lisäykset pohjaavat tähän, negatiivisen ihmisoikeuden periaatteeseen ("Kongressi älköön säätäkö lakia..."). Ren-periaatteen noudattaminen ei automaattisesti takaa vapautta ja ihmisoikeuksi mutta siitä luopuminen rajoittaa vapauksia aivan varmasti.

[PinkPoodle]

Itse koen parhaimmaksi sen periaatteen jonka Konfutse antoi eli ren(myötätunto, ihmisyydenhuomiointi,ihmisyys): älä tee toiselle sitä mitä et itse halua joutua kokemaan.

Kas kun satuitkin nostamaan esiin juuri tuon "kohtele lähimmäistäsi kuin itseäsi" -kohdan. Nimittäin kun menin aivopesuntorjuntahuumassani tästäkin asiasta esittämään veemäisiä huomioita sillä taannoisella, moneen kertaan mainitsemallani alfa-kurssilla.

Ihmiset (ainakin jotkut) nimittäin tekevät todella kamalia asioita itselleen jatkuvasti. Saako muka ampua vaikkapa kuusi ihmistä, jos lopuksi tekee itselleen samoin? Saako käristää muita ihmisiä helvetin/läskin/hylkäämisen pelolla, jos itse kärisee samassa pelossa? Ei nyt sentään?

[Hämis]

Kas kun satuitkin nostamaan esiin juuri tuon "kohtele lähimmäistäsi kuin itseäsi" -kohdan. Nimittäin kun menin aivopesuntorjuntahuumassani tästäkin asiasta esittämään veemäisiä huomioita sillä taannoisella, moneen kertaan mainitsemallani alfa-kurssilla. Ihmiset (ainakin jotkut) nimittäin tekevät todella kamalia asioita itselleen jatkuvasti. Saako muka ampua vaikkapa kuusi ihmistä, jos lopuksi tekee itselleen samoin? Saako käristää muita ihmisiä helvetin/läskin/hylkäämisen pelolla, jos itse kärisee samassa pelossa? Ei nyt sentään?

Konfutselaisuuden ideaali on maailma jossa kaikki noudattavat reniä ja jossa tämän takia vallitsee harmonia. Käytännössä tämä ei tietenkään toimi mutta meikälle ren on enemmänkin yksilöllinen ihanne.

Ehkä lähimmäksi kristillisyydessä on päässyt Giovanni Guareschin Isä Camillo joka totesi: armahda lähimmäistäsi niin jumala armahtaa sinua. Ainakin uskovaisille tekisi gutaa lukea Guareschia

[PinkPoodle]

Konfutselaisuuden ideaali on maailma jossa kaikki noudattavat reniä ja jossa tämän takia vallitsee harmonia. Käytännössä tämä ei tietenkään toimi mutta meikälle ren on enemmänkin yksilöllinen ihanne.

Eli vähän niinkun vaikka toi edesmennyt sosialismin ihanne? "Ajatus oli hyvä, mutta jätkät pilas."

Isä Camillon lukeminen on aina paikallaan.

[jaakoppi]

Itse koen parhaimmaksi sen periaatteen jonka Konfutse antoi eli ren(myötätunto, ihmisyydenhuomiointi,ihmisyys): älä tee toiselle sitä mitä et itse halua joutua kokemaan.

Koska valitsit nimenomaan kungfutselaisuuden Ren-periaatteen sen sijaan, että olisit puhunut jostain yleisluontoisesta kultaisesta säännöstä, oletan, että haluat painottaa sen erityispiirteitä, kuten aviovaimon ja -miehen välistä suhdetta?

Husband to Wife - There should be righteous behavior in the husband and obedience in the wife.

EDIT: Off-topiccaus siirretty.

[Da TR]

Ihmiset (ainakin jotkut) nimittäin tekevät todella kamalia asioita itselleen jatkuvasti. Saako muka ampua vaikkapa kuusi ihmistä, jos lopuksi tekee itselleen samoin? Saako käristää muita ihmisiä helvetin/läskin/hylkäämisen pelolla, jos itse kärisee samassa pelossa? Ei nyt sentään?

Saa ampua sen jälkeen kun on ampunut itsensä. Varsinaisestihan kyse ei ole siitä että tehdään juuri niitä samoja tekoja, vaan suhtaudutaan niihin samalla tavalla. Itselleen väkivaltaa tekevät pääsääntöisesti uskovat sen jollain tapaa auttavan, joten siinä lienee se merkittävämpi tekijä.

[steariini]

Kumpi oli ensin, materia vai tietoisuus? Jos tietoisuus koostuu materiasta, niin tietoisuuden elementit täytyy löytyä jo materian perusyksiköistä atomitasolta. Miten atomin elektroni tietää pysyä radallaan, jos siltä otetaan se vähäinenkin tietoisuuden hitunen pois? Jos katselet atomitason ilmiöitä, etkö näekin kaikki ihmisen tietoisuuden tunnusmerkit: hylkiminen, puoleensa vetäminen, omistaminen, ottaminen, antaminen, tuleminen, lähteminen, kyky luoda, kyky hajottaa, kyky reagoida ja kyky olla reagoimatta. Ovatko nämä ilmiöt jotakin muuta kuin itsenäisiä päätöksiä?

Nyt en kyllä tiedä oikein mitä tähän sanoisi. Elektroni ei tiedä tekevänsä yhtään mitään, se vain toimii luonnonlakien puitteissa. Samoin ihminen, mutta koska ihmisen päätöksiin vaikuttaa niin monet tekijät, ei kausaalisuhteita pystytä havainnoimaan riittävän tarkasti (vielä) ja syntyy illuusio vapaudesta.
Atomitason ilmiöt ovat todellakin jotain muuta kuin hiukkasten itsenäisiä päätöksiä.

Haitko tässä nyt jotain Intelligent Design- tyyppistä ajattelua?

[Seneca]

Elektroni ei tiedä tekevänsä yhtään mitään, se vain toimii luonnonlakien puitteissa. Samoin ihminen, mutta koska ihmisen päätöksiin vaikuttaa niin monet tekijät, ei kausaalisuhteita pystytä havainnoimaan riittävän tarkasti (vielä) ja syntyy illuusio vapaudesta.

Onko ihminen sinulle kone vailla mieltä? Ehkä tämä on vähän sama asia kuin kielilläpuhumiskeskustelussa: ihmisen mielellä on itseisarvo. Ihmisen mieltä voi tarkastella jättämällä syrjään fysikaaliset ilmiöt. Jos ihmisen mieltä tarkastellaan näin, mistä ihmisen mieli koostuu? Kristinuskon mukaan ihmisellä on sielu. Se ei kuitenkaan ole totta. Kaiken takana on itseisarvo, jota kutsutaan mieleksi. Jos mieltä pyritään selittämään osastensa summalla, ovat nuo osaset atomitason ilmiöitä. Ihmisen mielen rakennuspalaset ovat siten väistämättä fysikaalisia ilmiöitä. Tällöin näillä fysikaalisilla ilmiöillä on oltava samat rakennuspalikat, jotka ovat mielellä kokonaisuutena.

[steariini]

Elektroni ei tiedä tekevänsä yhtään mitään, se vain toimii luonnonlakien puitteissa. Samoin ihminen, mutta koska ihmisen päätöksiin vaikuttaa niin monet tekijät, ei kausaalisuhteita pystytä havainnoimaan riittävän tarkasti (vielä) ja syntyy illuusio vapaudesta.

Onko ihminen sinulle kone vailla mieltä? Ehkä tämä on vähän sama asia kuin kielilläpuhumiskeskustelussa: ihmisen mielellä on itseisarvo. Ihmisen mieltä voi tarkastella jättämällä syrjään fysikaaliset ilmiöt. Jos ihmisen mieltä tarkastellaan näin, mistä ihmisen mieli koostuu? Kristinuskon mukaan ihmisellä on sielu. Se ei kuitenkaan ole totta. Kaiken takana on itseisarvo, jota kutsutaan mieleksi. Jos mieltä pyritään selittämään osastensa summalla, ovat nuo osaset atomitason ilmiöitä. Ihmisen mielen rakennuspalaset ovat siten väistämättä fysikaalisia ilmiöitä. Tällöin näillä fysikaalisilla ilmiöillä on oltava samat rakennuspalikat, jotka ovat mielellä kokonaisuutena.

Miten ihmisen mieltä voidaan tarkastella jättämällä syrjään fysikaaliset ilmiöt? Mitä silloin jää jäljelle?
Uskotko materiasta riippumattomaan henkeen tai mieleen tai sieluun tmv?

[Seneca]

Uskotko materiasta riippumattomaan henkeen tai mieleen tai sieluun tmv?

En usko että on erikseen olemassa materia ja mieli, vaan uskon, että ne ovat yhtä. Jos minulta kysytään olenko kone, vai onko minulla sielu, vastaisin mielelläni kaikilla neljällä tavalla: minä en ole kone, eikä minulla ole sielua, ja olen kone ja minulla on sielu.

Elektroni ei tiedä tekevänsä yhtään mitään, se vain toimii luonnonlakien puitteissa.

Elektroni itse muodostaa luonnonlait, ja luonnonlait muodostavat elektronin. Jakopyrkimyksesi elektroneihin ja luonnonlakeihin on kankea ja keinotekoinen.

[Saulus]

Ei, tietoisuus ei ole ihmislajille varattu ominaisuus, joka tulee täytetyksi kun ihminen toistelee robottimaisesti: "Minä olen tietoinen, minä olen tietoinen."

Mutta jos ajattelemme, että "tietosuus" ei oikeastaan ole yhtään mitään, niin sitten tietysti voimme sanoa että atomi on tietoinen viereisestä atomista.

Kiintoisa aihe, jota olen pidemmän aikaa halunnut selvittää. Itse olen tätä nykyä kallistunut kannalle, josta myös Eero Paloheimo havainnollisesti kirjoittaa kirjassaan Megaevoluutio. Tietoisuutta (Paloheimon yleistermi koko käsitteelle on tuntoisuus) on olemassa eriasteista, ja sen kehitys on samoin edennyt asteittaisesti. Hän on jäsentänyt  prosessin etenemistä: tuntoisuus - tietoisuus - itsetietoisuus (viitaten mm. Allmaniin, Evolving brains 2000;  ja Vauclairiin, Animal cognition, 1996).

Hän painottaa, että tuntoisuuden syttyminen on ollut "merkittävämpi laadun muutos kehityksessä kuin elämän alku tai ihmisen synty".

Megaevoluutio, Tietoisuudesta, s. 16, ja erit. luku 6: Tuntoisuudesta tekniikkaan,  s.103 -.

[kuoriainen]

Kuoriaisen ajatuksia vapauksista ja ihmisoikeuksista 

Ajattelen, että periaatteessa ihminen on osa eläinkuntaa kuten muutkin eläimet. Kuitenkin, ihmiselle on kehittynyt aikoinaan tietoinen mieli, joka sallii hänelle vapauden toimia muutoinkin kuin luonnollisten vaistojen ohjaamalla tavalla. Jos otetaan jokin eläin, vaikka tiikeri, voidaan melko varmasti tietää miten se elää: missä se "asuu" (reviirit, pesät, lepopaikat), miten se saalistaa ruokaansa, miten se etsii kumppania ja parittelee, milloin se on valveilla ja milloin se nukkuu. Mutta ihminen on ajat sitten riistäytynyt irti vaistojen ohjaamasta käyttäytymisestä ja on vapaa valitsemaan paljon laajemman elinpiirin. Ihmiskunnassa onkin nähtävissä huimaava varieteetti erilaisia elintapoja ja -ympäristöjä.

Tällaisesta vapaudesta seurauksena on kuitenkin se, että eläimelliset vaistot, joilla muut eläimet hyvin pärjäävät luonnossa niin, että sekä pysyvät hengissä normaalitilanteessa, että ovat tuhomatta liiaksi muuta ympäristöä, eivät ole ihmiselle enää avuksi. Biologisen evoluution aikana kehittynyt vaisto voi kertoa sen, mitkä hedelmät ovat syötäviä tai miten saalistetaan gaselli, mutta niillä ei ole paljoakaan sanottavaa siihen miten eletään nykyaikaisessa yhteiskunnassa tai ratkaistaan monenlaisia älyllisiä ongelmia joita ihmiset itselleen asettavat. Onneksi vaistojen puuttuessa ihmisellä on ollut rationaalinen, ajatteleva ja oppiva mieli, jota hän voi käyttää sen sijaan että toimisi vain vaistojen varassa. Tällainen menetelmä tietysti on luonnostaan "puutteellinen", sillä vapaus tarkoittaa myös erehtymisen vapautta, ja sekä yksilönä että lajina erehdyksistä oppimista (toivottavasti). Tietynlainen epätäydellisyys ja ylilyönnit moraalisesta näkökulmasta ovat välttämättön hinta ajattelevan mielen kehityksestä ja vapaudesta.

Ajattelen myös, että ihmisellä on pelkän rationaalisen ajattelun lisäksi myös olemassa sisäsyntyisesti sekä terve syyllisyydentunto, että terve oikeudentunto, mikäli hän rikkoo tärkeimpiä ihmisyyden arvoja vastaan tai toimii oikein. Toki ihmisellä on myös mahdollisuus ja oikeus tukahduttaa ne, joko rationalisoimalla toiminta tai kertakaikkiaan ignoraamalla moiset tuntemukset. Näin myös paljon tehdään. Jokainen varmasti esimerkiksi jollain tasolla tuntee, että toisen ihmisen tappaminen jopa sodassa on tavalla tai toisella väärin tai pahaa. Mutta hän perustelee sen erinäisillä järkisyillä: tämä oli valitettava pakko, koska he olisivat tappaneet muuten meidän kansaamme, tai toisinaan jopa arvottamalla koko kansan tai rodun yksinkertaisesti inhottavaksi ja ala-arvoiseksi. Ajattelen tosiaan tämän terveen syyllisyydentunnon koskevan keskeisiä asioita: kaikenlaista (henkistä ja fyysistä) väkivaltaa ihmisiä, eläimiä tai luontoa kohtaan. Sillä ei ole mitään tekemistä yliankaran uskonnollisuuden ehdollistaman pikkuasioista jäkättävän omantunnon kanssa vaan se on puhdasta sisäistä tuntemusta ilman käsitteellistyksiä tai ulkoa syötettyjä arvoja.

Näin ajatellen, en osaa ajatella ihmisen vapauksia tai ihmisarvoa mistään muusta kuin yksilön -hyvin pragmaattisesta- näkökulmasta, vaikka tiedostankin sen olevan tavallaan naiivia. Ajattelen, että ulkoiset instituutiot saavat rajoittaa ihmistä vain niin vähän kuin on turvallisuuden ja järjestyksen takia pakko rajoittaa. Muuten ihmisen on annettava kokeilla vapautensa rajoja ja itse oppia miten parhaiten elää sisäisen maailmansa kanssa sovussa - ja oman sisäisen palautteensa, ei toisten syöttämien arvostelmien ollessa kriteerinä. En myös usko toisen olevan toista arvokkaampi tai parempi, vaan kaikki me olemme tämän saman erikoislaatuisen jatkuvasti kehittyvän tietoisuuden edustajia, ja jokaisen tapa ilmentää ihmisyyttä on yhtä välttämätön moninaisen todellisuuden kannalta.

[kuoriainen]

Tässä oli sivukeskusteluna myös puhetta "sielusta" ja materiasta. Itse ajattelen, hyvin intuitiivisesti ja välillä oman ajattelevan mieleni tiettyjen osien syvästi pilkkanaureskelemana  , että en ole pelkkää materiaa, mutta en myöskään lihasäkki jossa on sisällä henki, sielu. Koen olevani lihana ilmenevä sielu, vähän samaan tapaan kuin jää on kiinteänä ilmenevää vettä - jää tietysti on vettä, mutta sen ominaisuudet ovat pinnalta katsoen kovin erilaiset. Koen muuten myös koko maailman olevan samalla tavalla olevaisena ilmenevä jonkinlainen henki tai tietoisuus. Ei niitä voi koskaan erottaa toisistaan.

Niin, ja minusta tosiaan kaikella on tietoisuus, elottomallakin aineella, tosin se riippuu toki siitä miten tietoisuus määritellään. Tämä väittämä perustuu pelkästään omakohtaiseen tuntemukseen, eikä se ole mitenkään tieteellisesti todistettavissa eikä järkeiltävissä. Minä vaan usein tunnen, että sama "oleminen" on kaikessa ja -olisiko pakko siteerata jopa Paavalia: pitää kaiken koossa- joinakin hetkinä kun en keskity oman mieleni sisältöön kovin keskittyneesti, tunnen "toisten objektien" olemisen (tai hengen, joka ei pohjimmiltaan ole eri kuin minun) sisäisesti samoin kuin tunnen oman ruumiini olemisen normaalisti, jolloin toiseutta ei oikestaan ole. Mutta tällaiset asiat ovat aina kokemuksen ja sitä kautta uskomuksen asioita, ja olisi hulluutta uskoa tällaisia väittämiä totuuksina siksi, että joku toinen niitä kokee. Kerroinpa kuitenkin siksi, että minusta ihmislajin erilaiset mahdollisuudet tiedostaa ympäristöään sisäisesti ovat kiinnostavia yleensä.